Apiolan perheen muistojen kultaama
joulu Katinkullassa
Jouluun liittyy usein paljon perinteitä ja asioita, jotka ehdottomasti kuuluvat jouluun tuoden meille joulumieltä ja luoden joulutunnelmaa. Jouluperinteet seuraavat meitä sukupolvesta toiseen ja joulunviettopaikasta toiseen. Tunnelmalliset jouluvalot, joulun tuoksut, joulukoristeet, ne tietyt jouluruoat ja monet muut pienet ja isot asiat tekevät meille joulun missä vain.

Apiolan perhe päätti koota perheen ja jouluperinteet ja lähteä Katinkultaan joulun 2008 viettoon. Matkaan lähdettiin Mäntsälästä viikkoa ennen joulua täpötäyteen pakatulla autolla. Riitan ja Matin, heidän tyttärensä Katrin ja tyttärenpoikansa Villen sekä Riitan siskon Liisan lisäksi autoon pakattiin mukaan joululahjat, -ruoat, -koristeet, -valot, -liinat ja jokaisen henkilökohtaiset matkatavarat. Auto tuli ääriään myöten täyteen ja perillä sen tyhjennys onnistui vain takapenkin kautta, kun takaluukku ei suostunut aukeamaan.
Matka oli pitkä ja raskas, tilaa itse kullekin todellakin rajallinen määrä. Isoimmat istuivat melkein polvet suussa pystymättä liikkumaan. Ulkona oli pimeää, vettä ja räntää satoi kaatamalla koko ajan. Jäsenet puutuivat, väsymys turrutti, mutta onneksi koko matkan ajaksi riitti huumorintajua, niin 71-vuotiaalla Liisalla kuin 11-vuotiaalla Villelläkin. Onneksi pisinkin taival loppuu aikanaan.
Hiljaa leijaa lumihiutaleet
Matkan rasittavuus vaihtui pian iloksi, kun perillä Katinkullassa oli odottamassa lumivalkoinen talvi. Auto purettiin ja
asettauduttiin lämpöiseen ja tilavaan huoneistoon Hiekkaniemessä. Nopeasti matka tuntui vaivansa arvoiselta. Hyvin nukutun yön jälkeen joulutunnelma hiipi kuin varkain kaikkien mieliin. Hiljalleen leijaileva lumi, vastapäisen talon räystäiltä roikkuvat jääpuikot, utuinen sinihämärä ja koko tienoon ympärillä lepäävä hiljaisuus. ”Kyllä siinä isompikin mies herkistyi, muistui lapsuuden joulunalusaika mieleen, Matti kertoo.
Huoneisto koki seuraavien päivien aikana pienoisen muodonmuutoksen, kun Apiolat koristelivat sen tuomillaan joulukoristeilla ja joululiinoilla mieleisekseen. Hyvissä ajoin ennen jouluaattoa he kävivät vanhaan hyvään tapaan kävellen hakemassa myös joulukuusen, johon Holiday Clubin myyntitoimiston ystävälliset tontut lainasivat kuusenjalan. Kuusi puettiin jouluasuun omilla koristeilla ja jouluvaloilla.
Tulkoon joulu
Jouluvalmistelut onnistuivat loma-asunnossa yhtä hyvin kuin kotonakin. Jouluun virittäydyttiin pipareita ja joulutorttuja paistamalla, joulutuoksuja nuuhkien ja upeassa talvisäässä ulkoillen. Koko perhe teki pitkiä kävelyitä kirkkaan tähtitaivaan alla, ihasteli lumen painosta taipuvia puunoksia ja nautti hiljaisuudesta. Naapurin tekemää valtavan isoa lumiukkoa tervehdittiin päivittäin ja se toi varsinkin Matin mieleen lapsuusajan Töölöntorin laidalla Helsingissä: ”Aina joulun alla rakensimme ison lumilinnan keskelle toria naapuruston lasten kanssa.”
Mitä lähemmäs joulua tultiin, sen kärsimättömämmäksi Ville tuli. Polte jouluaaton odotuksesta kasvoi kasvamistaan. Onneksi Katinkullassa riitti jouluvalmistelujen lisäksi kaikenlaista puuhaa ja aika kului kuin siivillä. Välillä nautittiin kylpylän riemuista, keilailusta ja ravintolan antimista. Monipuolista tekemistä riitti, mutta siitä huolimatta koko perhe nautti eniten oikeasta talvesta. Vaikka joulu on ennen kaikkea sydämissämme, kyllä valkea joulu vie voiton kaikesta.
Joulu, joulu tullut on
Jo aikaisin aamulla keittiöstä leijui tuttuakin tutumpi tuoksu. Oli vihdoinkin jouluaatto ja kinkku uunissa. Pöytään katettiin kaikki muutkin Apiolan perheen joulunviettoon olennaisesti kuuluvat perinneruoat, esimerkiksi laatikot, sillit, sienisalaatti ja rosolli. Osa ruoista oli tuotu mukana ja osa ostettu Vuokatin ja Sotkamon kaupoista, joissa oli tehty viime hetken lahjahankintojakin.

Jouluaterian jälkeen Villen odotus palkittiin, kun joulupukki oli jättänyt lahjat kuusen juurelle. Aattoillan kruunasi lahjojen availu, rento ja iloinen yhdessä olo ja joululaulut, joita Matti laulumiehenä lauleli. Taivaalla tuikki muutama tähtönen ja ikkunasta näkyi myös lumikinokset ja lumiset puut. Oli joulu ja sanoinkuvaamattoman ihana joulutunnelma.
”Tätä joulua emme unohda ikinä”, Matti muistelee. ”Tämä oli kuin joulu ennen vanhaan. Talvinen luonto ympärillä, rauha, hiljaisuus ja useamman sukupolven yhteinen joulunvietto, enempää ei voisi joululta odottaa. Meille Katinkullassa vietetty jouluviikko säilyy ikimuistoisena.”
Artikkeli on julkaistu Holiday Clubin osakaslehdessä 04/09.




